Nyt zumbataan, ympäri maata ja kansalaisopistoja myöten. Kaikki opistot eivät silti lisensoidulle fitnessvillitykselle lämpene vaan luottavat perinteisiin suosikkeihin: perusjumppaan, joogaan ja venyttelyyn.
Hikihän siinä tulee, kun saman kappaleen aikana tanssii salsaa, länkkäriä ja tiputanssia. Hymy pysyy silti hikoilijan huulilla, sillä zumbaan hurahtaneet ylistävät lajin hauskuutta.
Eri tanssien askeleita yhdistävä trendiksi noussut kuntoilumuoto on kolumbialaisen Alberto "Beto" Perezin keksintö. Se rekisteröitiin vuonna jo 1999, mutta meillä kuume on yhä nousussa — kansalaisopistoissa tosin hillitysti.
Zumban virallisilta verkkosivuilta voi hakea maailmanlaajuisesti tunteja. Haku sanalla 'Helsinki' tuottaa peräti 98 viikoittaista tuntia, mutta vain muutamasta vastaa kansalaisopisto. Yksi niistä on Helsingin aikuisopisto, joka kokeilee zumbaa kahdella kurssilla.
— Ensimmäisen ilmoittautumisviikon kiinnostus on ollut maltillista, mutta kumpikin kurssi on päivällä, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Eläkeläiset ovat löytäneet asahin ja joogan päiväkurssit, mutta kenties kokevat zumban turhan vauhdikkaaksi, arvioi liikuntakursseista vastaava Marja-Leena Solovjew.
Zumban kaltaisia lisenssituotteita otetaan ohjelmaan budjetin ja kysynnän raameissa. Joskus trendilajista tuleekin kestosuosikki: näin kävi pilatesille. Vuodesta toiseen innostavat myös perinteiset jumpat, jooga, kevytkiinteytys, latinotanssit ja kuntonyrkkeily.
— Ohjelmaa uudistetaan aika ajoin, sillä kymmenen vuotta joogannut peruskäyttäjä kaipaa välillä vaihtela. Samalla houkutellaan mukaan uusia käyttäjiä, Solovjew kertoo.
Kalliolan kansalaisopisto vastaa asiakkaiden toiveisiin yhdellä viikoittaisella zumbaryhmällä ja lyhyellä tutustumiskurssilla.
— Ohjaajan löytäminen zumbaan oli pitkällinen prosessi, osaavilla kun on kysyntää, rehtori Ilona Maaperä kertoo.
Nopeimmin Kalliolassa täyttyvät yleensä jooga-, vesiliikunta- ja asahiryhmät. Tansseista suosituimpia ovat afro ja buto.
Tampereella pääsee viikoittain zumbaamaan 16 tunnille, mutta Tampereen työväenopistoa ei ole tarjoajissa. Suunnittelijaopettaja Anne Kilposen mukaan salipula hillitsee uusien ryhmien perustamista, eikä kyselyitäkään ole ollut huumaksi asti.
Eniten kysytään joogaa, venyttelyä, lasten temppukoulua, perheliikuntaa ja lähiökoulujen jumppia.
— Kohderyhmämme on varmaan hieman vähemmän liikkuvaa ja vanhempaa väkeä, kuin zumbasta kiinnostuneet ovat. Lisäksi liikkeet tehdään tosi nopeasti, mutta me painotamme liikkeiden tekemistä oikein ja sitä kautta turvallisesti ja tehokkaasti, lajia itsekin kokeillut Kilponen sanoo.
Kuopion kansalaisopistosta ei kannata liioin hakea zumbaa.
— Harkinnan tulos oli, että emme ainakaan toistaiseksi ota sitä vakiotarjontaan vaan ensin katsotaan, miten pitkään huuma kestää. Opisto ei halua lähteä yksityisten kanssa kilpasille, kun buumi on kovimmillaan, liikunnanopettaja Tuovi Kasurinen toteaa.
Se on kuitenkin varmaa, että tänäkin syksynä hiki virtaa joogassa, jumpassa ja tanssissa. Ne ovat opiston kestosuosikkeja.
Kuva: Andres Rodriguez / Scandinavian StockPhoto
Julkaistu: 12.8.2010 klo 7:00