Monikulttuurisuus tuo osaamistarpeita vapaan sivistystyön opettajille. Kiinalainen vuosi vaihtuu tänä vuonna helmikuun puolivälissä.
Helmikuu tuo opettajien täydennyskoulutukseen kahdeksan miljoonan euron lisäresurssit. Käynnistymässä oleva Osaava-ohjelma lupaa osaamista vapaaseen sivistystyöhön mutta ei takaa tuntiopettajien pääsyä koulutukseen.
Opetusministeriössä (OPM) valmistellun Osaava-ohjelman tavoitteena on turvata, että opetushenkilöstön osaamista kehitetään suunnitelmallisesti. Vuodelle 2010 jaossa on 8 miljoonaa euroa, vuoden 2011 budjetti on 11 miljoonaa euroa.
Hallitusohjelmaan on kirjattu työnantajan velvoite huolehtia henkilöstön ammatillisesta osaamisesta. Paljon jää silti työnantajan päätettäväksi, sillä toistaiseksi laki ei velvoita työnantajaa huolehtimaan tuntiopettajista. Vapaassa sivistystyössä heitä on jopa 30 000.
Koulutuksen arviointineuvoston tammikuinen raportti opetushenkilöstön osaamisesta osoittaa, että tuntiopettajat ovat kipeimmin täydennyskoulutuksen tarpeessa. Kun esimerkiksi rehtoreista 90 prosenttia ja päätoimisista 80 prosenttia on keilpoisia, tuntiopettajien kelpoisuusaste on 50 prosenttia.
Ministeriön kehittämispäällikkö Jouni Kangasniemi torjuu huolen tuntiopettajien syrjäytymisvaarasta.
– Osaavalla rohkaistaan työyhteisöjä huolehtimaan koko henkilöstönsä osaamisesta. Provosoiden voisi sanoa, että tämän päivän vastuullinen oppilaitos ei luokittele henkilöstöään täydennyskoulutettaviin ja niihin, joita ei kouluteta.
OPM tilasi selvityksen arviointineuvostolta täydennyskoulutuksen suunnittelua varten. Se on toimialan kehittämisohjelman (KEHO) painopisteitä. Kangasniemi harmittelee, että raportti ei myöhästymisensä vuoksi ollut käytettävissä Osaavan valmisteluissa.
Tuntiopettajien pääsyä täydennyskoulutukseen helpottanee Osaava-ohjelmaa valmistelleen työryhmän esitys. Lain on velvoitetta työnantaja huolehtimaan suunnitelmallisesti opetushenkilöstön mahdollisuuksista täydennyskoulutukseen.
– Kyse on ehdotuksesta, joka näillä näkymin esitellään valtioneuvostolle syksyllä 2010. Jos ja kun tuntiopettajat ovat opetushenkilöstöä, niin tokihan he sisältyvät velvoitteeseen, Kangasniemi sanoo.
Osaava-erityisavustukset ovat haettavissa aluehallintovirastoilta maaliskuun loppuun asti.
Kuva: Helsingin kulttuurikeskus
Esa Poikela, Matts Granö, Harri Keurulainen, Paula Kuusipalo, Pentti Silvennoinen, Jyrki Jokinen ja Gunnel Knubb-Manninen: Vapaan sivistystyön opetushenkilöstön kelpoisuus, osaaminen ja työolot. Koulutuksen arviointineuvosto 2010.
Arviointineuvosto: Tuntiopettajien osaaminen kuntoon
Julkaistu: 2.2.2010 klo 12:00