MIKKELI. Otavan Opistossa on alkanut nuorten turvapaikanpaikanhakijoiden koulutuskokeilu. Kesään asti kestävillä opinnoilla tuetaan 12 nuorta kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan turvapaikanhakuprosessin aikana. Otava on uusi jäsen kymmenen kansanopiston hankkeessa, jota hallinnoidaan sisäasiainministeriöstä ja Oulun vastaanottokeskuksesta käsin.
- Kun nuori ohjataan koulutukseen varhain, voitetaan monia ongelmia. Näin perustelee rehtori Kaisa Lindström Otavan Opiston osallistumista sisäasiainministeriön Nutukka 2 -pilottiin.
Nutukka-hankkeessa, viralliselta nimeltään "Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa", on kehitetty keinoja ehkäistä turvapaikanhakijoiden syrjäytymistä ja ohjata heitä opintoihin, kohti ammattia. Vastikään käynnistyneessä hankkeen kakkosvaiheessa selvitetään, miten opistot voivat tukea ilman huoltajaa tulevia turvapaikanhakijoita.
- Tarkoitus on, että nuoret saavat heille säädösten mukaan kuuluvat terveys- ja tulkkauspalvelut ja että turvapaikkaprosessi sujuu kitkatta opiskelun rinnalla, kertoo hankkeen koordinaattori Leena Teinilä Suomen Kansanopistoyhdistyksestä.
Otavan Opisto on kouluttanut maahanmuuttajia 1990-luvulta lähtien. Sillä on maahanmuuttajanuorille tarkoitettu, lukioon valmentava peruskoululinja. Opiston internaattimuotoisessa aikuislukiossa taas on useita maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita.
- Hanke istui koulutuskokonaisuuteemme. Samalla voimme kehittää malleja tukemaan opiston muuta opetus- ja oppimistoimintaa, Lindström sanoo.
Motivaationa oli myös opiston tehtävä kestävän kehityksen edistäjänä:
- Sen yksi pilari on sosiaalinen kestävyys. Syrjäytymisen ehkäisy ja irrallisuuden vähentäminen liittyvät olennaisesti sosiaaliseen kestävyyteen. Siitähän tässä pilotissa on pitkälti kysymys.
Nutukan ensi vaihe tuotti muun muassa opetussuunnitelmasuosituksen. Siinä painottuu ohjaus, joka ulottuu opinnoista arkitaitoihin ja sosiaaliseen tukeen.
- Opiskelijoiden alaikäisyys ja epävarma elämäntilanne korostavat ohjauksen merkitystä, Kaisa Lindström toteaa.
Viikon alussa käynnistynyt koulutus sisältää suomen kielen opiskelua, perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista ja arkitaitoja. Nuoria ohjataan opiskelutaidoissa ja henkilökohtaisen opetussuunnitelman laatimisessa.
Otavan Opiston koulutukseen osallistuvat ovat 15-17-vuotiaita ja lähtöisin Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Heidät rekrytoitiin yhdessä sisäasiainministeriön ja Oulun vastaanottokeskuksen kanssa.
Kaisa Lindström odottaa hankkeelta yhteistyötä Nutukka-opistojen kesken.
- Esimerkiksi verkko-osaamisella voi sosiaalisen median kautta olla merkitystä kehittämiskuvioissa, nettilukiostaan tunnetun opiston rehtori kertoo.
Kuva: Leena Teinilän kuva-arkisto
Nutukka lähensi kansanopistoja ja vastaanottokeskuksia
Julkaistu: 24.2.2009 klo 7:00