Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Outokumpu pysynee Joensuun seutuopistossa

Seutuopistossa jatkoa kaavaileva Outokumpu tunnetaan kaivostoiminnastaan.

Seutuopistossa jatkoa kaavaileva Outokumpu tunnetaan kaivostoiminnastaan.

OUTOKUMPU. Maan suurimpiin kuuluvan seutuopiston kokoonpanosta on väännetty kättä koko kevät. Joensuun seudun kansalaisopistosta irtautumassa ollut Outokumpu näyttääkin vihreää valoa jatkolle.

Ensi vuodesta lähtien isäntäkaupunki Joensuu tarjoaa sopimuskunnille uutta, aiempaa armeliaampaa sopimusta. Aiemmin se vaati yhtä opetustuntia vuodessa 40 prosentille väestöstä, nyt prosenttiosuus on 35. Sopimuskausi olisi kolme vuotta.

Lisäkustannuksia 20 000 euroa

Outokummun sivistyslautakunta suhtautuu myönteisesti alkuviikosta käsittelemäänsä ehdotukseen ja aikoo esittää kaupunginhallitukselle sen hyväksymistä. Asiasta uutisoi torstaina 10. kesäkuuta Outokummun Seutu.

Vielä talvella Outokumpu ehdotti yhtä opetustuntia vuodessa 25 prosentille väestöstä. Vakavana vaihtoehtona oli irtautuminen seutuopistosta ja oman opistotoiminnan käynnistäminen lukion yhteydessä.

Uuden sopimuksen myötä opetuksen määrä nousisi nykyisestä 1 875 tunnista 2 600 tuntiin vuodessa.

— Se lisäisi kustannuksia 29 euron tuntihinnalla parillakymmenellä tuhannella eurolla, sivistysjohtaja Jukka Orenius kommentoi.

Tempoilu seutuopiston jatkon kanssa rauhoittunee kesäkuun jälkeen, kun jäsenkunnat ovat antaneet vastauksensa isäntäkunnalle.

Köyhä ei pääse kansalaisopistoon

Sanomalehti Karjalainen kommentoi seutuopistoa kärkevästi pääkirjoituksessaan torstaina 10. kesäkuuta puolustaessaan Karsikon lähikirjastoa, jota uhkaa alasajo.

Pääkirjoituksessa todetaan kansansivistystyön viime vuosina siirtyneen kokonaan kirjastoille.

— Kansalaisopistojen kurssitarjonta on supistunut ja kurssien hinta noussut niin, että suuri osa joensuulaisistakin on käytännössä suljettu koulutuksen ja harrastamisen ulkopuolelle. Seutuopisto ei ole paikka, jossa vähävaraisilla perheillä on todellinen mahdollisuus "sivistyä".

Kuva: Outokummun kaupunki

Aiemmin Sivistyksessä:

Joensuu helpottaa seutuopiston sopimusta

Joensuun seutuopiston sopimus uusiksi

Julkaistu: 11.6.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »