Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Pieksämäen seutuopisto pitää korkeaa profiilia

Rehtori Päivi Majoisen opisto on joustava lenkki kunnan palveluketjussa.

Rehtori Päivi Majoisen opisto on joustava lenkki kunnan palveluketjussa.

PIEKSÄMÄKI. Seutuopisto on osa kunnan palveluketjua ja ahkera viestijä. Se on tästä syystä onnistunut toistamiseen välttämään aiotut mittavat leikkaukset, arvioi rehtori Päivi Majoinen.

Pieksämäen seutuopisto on opistopiireissä saanut kuntatalouden rämeikössä selviytyjän maineen.

Ja totta onkin: Opisto on kahtena vuonna onnistunut välttämään vähennykset ja saavuttanut tukevan jalansijan.

Vikkelä edunvalvonta kannattaa

Rehtorilta se on vaatinut ennakoivaa asennetta. Ensimmäinen leikkausuhka,        90 000 euroa, tuli puolitoista vuotta sitten.

— Pyörin yhden yön sängyssäni ja mietin mitä tehdä, tunnustaa Majoinen.

Hän oli ollut virassaan vuoden ja saanut opiston toiminnan nousuun.

- Soitin aamulla taloudesta vastaavalle apulaiskaupunginjohtajalle ja lähetin laskelmat säästöjen vaikutuksista valtionosuuksiin, kurssimaksuihin ja opiston kehittämiseen.

Se tehosi. Yhdessä päätettiin siirtyä nettoajatteluun:

— Lisäsimme myyntipalvelua, työvoimapoliittista koulutusta ja hankkeita. Teimme tilamuutoksia ja säästimme hankkimalla opettajia läheltä.

Tiedottaminen tehoaa

Kurssilaisten määrä on parissa vuodessa kasvanut yli kahdella tuhannella ja on nyt liki 11 000. Opetustunteja on lähes 19 000, joista 16 000 valtionosuuteen oikeuttavia.

Hyvästä tuloksesta huolimatta säästöaikeet toistuivat, mutta nyt tuli terveiset kaupunginjohdolta:

- Meille kerrottiin, että opisto toimii tehokkaasti ja näkyvästi ja että siitä ei nyt säästetä lainkaan. Teimme budjetin suoraan annettuun raamiin, joka on niukka mutta vähän suurempi kuin viime vuonna.

Lenkki kunnan palveluketjussa

Rehtori pitää huolen opiston viestinnästä.

- Se on se juju! Tiedotamme hallinnolle  hankkeista, opiston strategioista ja jaamme informaatiota tunnuslukuineen ja graafeineen.

Opisto mielletään kunnallisen palveluketjun osaksi. Kun opisto on muutoksissa mukana, se voi tukea kyläkouluja ja taideopetusta.

— Suuri kiitos kuuluu sivistystoimenjohtaja Kari Koistiselle, joka ymmärtää vapaan sivistystyön idean. Hän toitottaa tilaisuuden tullen, että opisto on kaupungin "nopean toiminnan joukot"!

Kuva: Mikko Itävaara

Aiemmin Sivistyksessä:

Hämeenkyrön kansalaisopisto pulassa

Häkämies: Säästöpäätös oli järjetön

Hyvinkään kansalaisopiston jatko ristituulessa

Julkaistu: 26.2.2010 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »


Lukijoiden kommentteja

Martti Markkanen kirjoitti 26.02.2010:

Kiitos tosi hyvästä ja rohkaisevasta uutisesta. Se sisälsi myös keinoja, joilla opisto voi selviytyä laman ahdingosta.

Opistoväen omat toimet profiilin nostoon ja opiston tarpeellisuuteen eräänä keskeisenä kuntalaisten palvelumuotona ovat upeasti toteutuneet Pieksämäellä. Sitä paitsi opisto ja sen rehtori ovat kunnostautuneet myös tuotekehittelijöinä. Pieksämäellä eletään ajan hengessä.

Kiitos Päivi!