Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Puolueiden oppilaitokset ovat syrjässä presidentinteosta

Eilen tiistaina päättynyt ennakkoäänestys veti uurnille miltei kolmanneksen äänioikeutetuista.

Eilen tiistaina päättynyt ennakkoäänestys veti uurnille miltei kolmanneksen äänioikeutetuista.

Puolueiden opintokeskukset ja kansanopistot eivät ole mukana presidentinvaalitaistossa. Osalle kyse on periaatteesta, osa jättäytyy vaalityöstä käytännön syistä.

Presidenttiehdokkaiden kampanjajunat puuskuttavat ensimmäiselle välietapille: Ensi sunnuntain vaalipäivänä nähdään, mennäänkö vaaleissa toiselle kierrokselle. Puolueet, kampanjaorganisaatiot ja lukuisat vapaaehtoiset puurtavat ehdokkaidensa eteen. Puolueita lähellä olevat opintokeskukset ja kansanopistot muodostavat tässä poikkeuksen: yksikään oppilaitoksista ei osallistu vaalitaistoon.

Puolueopistot vetäytyvät periaatteellisesti

Kokoomustaustainen Paasikivi-opisto perustelee linjaansa julkisen tuen etiikalla.

— Valtionavulla toimiva oppilaitos ei mielestämme voi asettua yhden ehdokkaan taakse, ilmoittaa opiston rehtori Annika Kokko.

Keskustalainen Alkio-opisto sanoutuu niin ikään organisaationa irti vaaleista. Vararehtori Kirsi Hintsasen mukaan opiston henkilökuntaa saattaa toki yksityishenkilönä olla aktiivisestikin mukana presidentinteossa.

Myös SDP:läinen Voionmaan opisto on ollut aktiivinen parlamenttivaaleissa. Rehtori Pasi Salmikallio kertoo, että opisto on tehnyt eduskuntavaalimainontaa osakeyhtiöpohjaisesti. Presidentinvaaleissa markkinointi on kuitenkin erilaista.

— Kun on koko maa vaalipiirinä, tarvitaan keskitetty vaalikoneisto, joka on Helsingissä. Emme siis ole mukana tässä kisassa mitenkään, Salmikallio toteaa.

Opintokeskukset ottelukehän reunalla

Puolueiden opintokeskukset tunnustavat yleensä rohkeammin poliittista väriä. Tasavallan ykkösmiehen tai -naisen valinnassa ne jättäytyvät katsomoon.

Maaseudun Sivistysliiton Paula Yliselälle ajatus presidentinvaalien työhön osallistumisesta vaikuttaa oudolta.

— Mielestäni näissä vaaleissa ei ole erityistä koulutuksellista elementtiä. Eduskuntavaaleissa olemme kyllä kouluttaneet ehdokkaita, keskustalaisen sivistysliiton toiminnanjohtaja kertoo.

MSL panostaakin nyt Keskustan kanssa järjestettävään nuorille vaikuttajille suunnattuun yhteiskunnalliseen koulutukseen.

Työväen Sivistysliiton (TSL) vaalipanos on linkki SDP:n Paavo Lipposen sivustolle TSL:n omalta etusivulta. Viestintäpäällikkö Katri Söder pohtii olisiko organisaatio voinut hyödyntää vaalien keskustelutilaisuuksia enemmänkin.

— Sivistysaiheet eivät ole olleet etualalla näissä vaaleissa. Presidentin valtaoikeudet ovat toisaalla, joskin arvojohtajalle sivistys kuuluu selvästi, Söder miettii.

Kokoomuksen Sauli Niinistö, Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Vihreiden Pekka Haavisto kampanjoivat ilman Kansan Sivistystyön Liiton (KSL), Vihreän Sivistys- ja Opintokeskuksen (Visio) tai opintokeskus Kansion taustatukea.

— Visio ei osallistu puolueen kampanjoihin koskaan muulla tavalla kuin ehdokkaiden ja järjestöaktiivien sisäisen koulutuksen järjestämisen osalta, pääsihteeri Ville Ylikahri linjaa.

KSL:n Pekka Pättiniemi on samoilla linjoilla:

— Meillä on muitakin jäsenjärjestöjä kuin Vasemmistoliitto. Puolue ei ole pyytänyt tukea vaalityössä, Pättiniemi kertoo.

Kuva: Kimmo Brandt/Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto

Aiemmin Sivistyksessä:

Puolueiden kansanopistot lisäävät yhteiskuntaoppia

Opintokeskukset eri tavoin vaalityössä

Julkaistu: 18.1.2012 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »