Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Raportti: Kansalaisopiston terveystoimijuuteen on resursoitava

Asahi-terveysliikunta on saanut sijaa Kuopion kansalaisopistossa.

Asahi-terveysliikunta on saanut sijaa Kuopion kansalaisopistossa.

Kansalaisopistojen terveystavoitteiset kurssit vahvistavat opistojen roolia kunnallisina terveystoimijoina. Jatkoa uhkaa kuitenkin rahoituksen puute.

Kansalaisopistojen terveyttä edistävä toiminta tunnetaan paikallisesti ja valtakunnallisesti. Kurssit ovat suosittuja ja opiskelijoiden arvostamia. Terveys- ja sosiaalitoimi hakeutuu yhä aktiivisemmin yhteistyöhön opistojen kanssa.

Näin mainiosti asiat eivät olleet vuonna 2002, kun Kati Kauravaara tarttui silloisen Kansalais- ja työväenopistojen liiton (KTOL) hankkeeseen.

Vaikuttaa yhteiskuntaan ja yksilöön

Työn tulokset ovat luettavissa Terveyden edistämisen keskuksen (Tekry) tuoreesta raportista. Se kertoo, että opistojen terveyden edistämisen työ on yhteiskunnan ja yksilön kannalta vaikuttavaa.

- On hienoa huomata, että osallistuneiden elämässä on tapahtunut pieniä mutta pysyviä muutoksia. Matalan kynnyksen liikuntaryhmäläinen on lisännyt liikkumistaan ja painonhallintakurssilainen on oppinut syömään aiempaa terveellisemmin, suunnittelija Kauravaara sanoo.

Vahvistaa opistoja terveystoimijoina

Raportista voi myös lukea, että hankkeet ovat vahvistaneet opistoja terveystoimijoina.

- Opistomme on saanut hyvää ja laadukasta opettajankoulutusta, valmiita opetussuunnitelmia ja kurssirunkoja. Valtakunnallisten tempausten myötä on ollut helpompi lähestyä yhteistyökumppaneita, Pieksämäen seutuopiston rehtori Päivi Majoinen toteaa.

Seutuopiston aktiivisuutta kuvastaa se, että se osallistuu kunnan hyvinvointistrategian laatimiseen.

- Liiton tuki on auttanut meitä kirkastamaan rooliamme kunnan terveyttä edistävän toiminnan palveluketjussa, Majoinen kiittelee.

Koordinoinnilla uskottavuutta

Kati Kauravaara sanoo terveyden edistämisen hankkeiden tuoneen opistoille uskottavuutta asiantuntijoiden, kuten terveyskeskuslääkäreiden, silmissä:

- Heille on tärkeä kertoa, että kurssit pohjaavat tutkittuun tietoon ja valtakunnallisiin suosituksiin ja toteutetaan systemaattisesti. Se taas edellyttää valtakunnallista koordinointia.

Tyytyväisyyttä kuitenkin nakertaa huoli tulevaisuudesta. Jatkosta ei ole tietoa.

- Jos kansalaisopistot todella aikovat säilyttää asemansa ja kehittää yhteistyötä terveys- ja sosiaalitoimen kanssa, resurssit on varmistettava, hän siteeraa Tekryn raporttia.

Opistot ja yhteistyökumppanit pelkäävät työn raunioituvan, ellei KoL varmista jatkoa:

- Hanke on ollut tosi tärkeä, näkyvä ja toimiva. Valtakunnallinen koordinointi on tasannut toiminnan laatua ja antanut pienillekin opistoille mahdollisuuden terveyttä edistäviin opintoihin, niillä kun on harvoin omaa suunnitteluresurssia, Päivi Majoinen sanoo.

Hankkeista pysyvään toimintaan

Ministeriöt ovat rahoittaneet hankkeita yli puolella miljoonalla eurolla. KoLlin puheenjohtajan Liisa Vornasen mukaan uutta hakemusta ei vielä ole vireillä, suunnitelmia kylläkin. Avustuksista päätetään nyt Opetushallituksessa eikä opetusministeriössä.

- Se on iso epäkohta. Uudessa systeemissä KoL kilpailee samoista kehittämisrahoista kuin opistot, hän harmittelee.

Liiton vs. toiminnanjohtaja Martti Markkanen nimeää terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toiminnan painopisteisiin.

- Uusi hallitus haluaa päästä hankkeista pysyviin käytänteisiin ja hakee erilaisia rahoitusmuotoja ja yhteistyökumppaneita.

Toiveita herättää KEHOon kirjattu uusi arvo, hyvinvointi.

- Siinä tarvitaan nimenomaan paikallista yhteistyötä oppilaitosten, sosiaali- ja terveyssektorin ja kolmannen sektorin kanssa, Markkanen toteaa.

Kuva: Kuopion kansalaisopisto

Julkaistu: 17.6.2009 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »