Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Salvi soisi, että kansanopistot saavat lupakierroksen jälkeen työrauhan.
Kansanopistot saivat opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) jouluviikolla uusitut ylläpitämisluvat. Määräaikaisen luvan saaneilla seitsemällä opistolla on edessään kahden vuoden tiivis kehittämisjakso.
Tarkastuksen suurimpia yllätyksiä oli kansanopistojen edunvalvojien mukaan sen venyminen viime tinkaan: vanhat luvat olivat päättymässä vuoden vaihteessa. Sen sijaan se ei ollut yllätys, että tarkastetuista 83 ylläpitäjästä osa sai väliaikaisluvan.
— Asia oli opistojen tiedossa hyvissä ajoin. Sekä ministeriön että yhdistyksen kanta on, että määräaikaisen luvan saaneilla opistoilla on edessään kahden vuoden kehittämisrupeama, ja tulevaisuus on niiden omissa käsissä.
Näin toteaa prosessia tiiviisti seurannut Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Salvi.
— Ne, jotka saivat kehittämistehtäviä, niitä tekevät. Kaikki opistot tietysti jatkavat oman tilansa ja tulevaisuutensa arviointia.
Salvin mielestä lupaprosessi sujui hyvässä vuorovaikutuksessa opistojen ja ministeriön kesken. Sen tulosta hän arvioi varovaisesti, kehittämisohjelman (KEHO) linjauksia vasten. Rinnalla on viety eteenpäin rakenteellisen kehittämisen (RAKE) tavoitteita, joihin kuuluu pyrkimys vahvistaa vapaata sivistystyötä opistoissa ja tiivistää oppilaitosten yhteistyötä.
— Ei siis ole yksinkertaista sanoa, kävikö hyvin tai tuliko hyviä päätöksiä. Varsinkin, kun ylläpitämislupa-asia on ministeriön ja opistojen ylläpitäjien välinen asia, Salvi sanoo.
Puheenjohtajasta on kuitenkin hyvä, että perinpohjaisen analysoinnin jälkeen oppilaitokset voivat edistää verkosto- ja yhteistyöhankkeitaan omista tarpeistaan käsin, eikä ministeriön tuottamien paineiden voimalla.
Salvi toivookin opistoille ennen kaikkea kehittämisrauhaa.
— Opistot tarvitsevat sitä. Kaikille kansanopistoille oli järkytys vuodelle kohdistuneet valtionosuuksien leikkaukset, hän viittaa viime syksyn budjettikierrokseen.
Maan 90 kansanopistokampusta tuottavat 320 000 opiskelijaviikkoa vuodessa.
— Mutta saamme rahaa vain 260 000 viikkoon! Nyt on aikaa ja energiaa käytettävä siihen pohdintaa, miten taataan kestävä, ennustettava rahoitus kansanopistotoiminnalle, Keski-Suomen opistoa johtava Hannu Salvi sanoo.
Kuva: Anne Nisula
Kansanopistojen rahat tiukalla ensi vuonna
Julkaistu: 12.1.2012 klo 12:00