OUTOKUMPU. Joensuun seudun kansalaisopiston talousvaikeudet jatkuvat. Jäsenkunnat ovat haluttomia nostamaan tilaustuntiensa määrää isäntäkunnan edellyttämälle tasolle.
Outokumpu ostaa Joensuulta 1 875 opetustuntia vuodessa, Liperi noin 2 000 tuntia. Kumpikin on karsinut tuntejaan viime vuodesta.
Joensuu haluaa jäsenkuntien sitoutuvan tuntimäärään, joka vastaa yhtä opetustuntia 40 prosentille asukkaista. Reilun 7 500 asukkaan Outokummulle se tarkoittaisi 3 000 tuntia vuodessa ja yli 12 000 asukkaan Liperille 4 900 tuntia. Viidestä jäsenkunnasta Polvijärvi ja Kontiolahti ostavat jo nyt tunteja enemmän kuin niiltä odotetaan.
Outokummussa arvioidaan, että Joensuun periaatteella jäsenyys tulee turhan tyyriiksi. Sen kaupunginhallitus päätti viikon alussa, että tuntimääriä ei ole mahdollista kasvattaa.
— Pikkuisen ihmetyttää Joensuun tiukka vaatimus. Oma talous ei anna myöten sitoutua suureen tuntimäärään, muuten olemme kyllä halukkaita olemaan jatkossakin mukana, sanoo Outokummun sivistysjohtaja Jukka Orenius.
Sanomalehti Karjalainen syytti tammikuun lopussa Liperiä ja Outokumpua vapaamatkustajiksi: jäsenkunnat maksavat vain omalla alueellaan järjestettävistä tunneista, mutta asukkaiden on vaivatonta hakea opetus isäntäkunnasta.
— Joensuun ja Outokummun välisessä tiessä on tasan kaksi kaistaa, on helppo käydä molemmin puolin. Useimmat käyttävät oman paikkakunnan palveluita, kuntarajojen yli kävijät ovat yksittäistapauksia, Orenius oikoo.
Joensuun koulutuslautakunta päättää seutuopiston jatkosta kolmen viikon kuluttua. Jos sopua ei synny, opiston hajoaminen on mahdollista. Pelissä on paljon:
— Joensuu menettäisi heti 5 000 tuntia, jos Liperi ja Outokumpu jäävät pois, Orenius muistuttaa.
Jos Joensuu taas pitää kiinni vaatimuksestaan, edessä on sen miettiminen, perustetaanko uusi seutuopisto vai tuetaanko vapaata sivistystyötä muissa kanavissa.
Jukka Oreniuksen mukaan outokumpulaiset arvostavat seutuopistoa.
— Alkuvaiheessa oli nurinaa kurssimaksuista, jotka nostettiin Joensuun opiston mukaiselle tasolle, mutta se hiljeni nopeasti. Palaute on, että laatu on parantunut: saadaan laajempaa tarjontaa ja pedagogiikkaa.
Sivistysjohtaja kiittelee Joensuuta outokumpulaisten toiveiden kuuntelusta.
— Me teemme tilauksen tuntimäärästä ja esitämme toiveita aihealueista. Minusta meitä on kuultu erittäin hyvin ja tuntimäärät ovat toteutuneet lähes sellaisinaan.
Kuva: Outokummun kaupunki
Sivistystahto kateissa Joensuun seudulla
Opisto-opiskelun hyödyt framille Joensuussa
Julkaistu: 3.3.2010 klo 7:00