Seminaarit on pidetty ja kentän palaute koottu, kommentoi suunnittelija Jyrki Jokinen Koulutuksen arviointineuvoston suurselvitystä. Raportti vapaan sivistystyön opettajien osaamisesta valmistunee loppusyksystä, hieman aikataulustaan myöhässä.
Vapaan sivistystyön opettajien osaamista ja työoloja koskeva raportti on viimeistelyvaiheessa. Sitä varten varten työryhmä sai viime viikon lopulla kommentit kentältä. Oulussa ja Helsingissä pidetyt palauteseminaarit synnyttivät Jyrki Jokisen mukaan toimivaa dialogia.
- Oulun-tilaisuuden osanotto jäi 15 henkeen, mikä oli pieni pettymys. Helsingissä koolla oli kolmisenkymmentä vapaan sivistystyön toimijaa ja edustettuina kaikki oppilaitosmuodot, Koulutuksen arviointisihteeristössä toimiva Jokinen kertoo.
Kaksi aihetta nousi keskusteluissa ylitse muiden. Ensinnäkin oppilaitoksen toiminnan peilaaminen sivistystehtävään mietityttää alan toimijoita.
- Sivistystehtävän merkityksestä on vahva yksimielisyys, mutta sen toteutuksessa on vielä horjuvuutta, Jokinen sanoo. Joillekin jopa sivistystehtävän käsite on tuntematon.
Yhtä vahvana nousi esiin vapaan sivistystyön tehtävä yhteiskunnan yhteisöllisyyden vahvistajana.
- Se sai kovasti vastakaikua. Kentän mielipiteet olivat kuitenkin eriäviä siinä, voiko yhteisöllisyys toteutua muutenkin kuin kasvokkain, esimerkiksi verkossa, Jokinen sanoo.
Vuodenvaihteessa lähtenyt kysely vapaan sivistystyön oppilaitoksille tuotti yli 1 700 vastausta. Kohderyhmistä Jokinen poimii erikseen kesäyliopistojen opettajat, omanlaisensa keikkatyöläiset.
- Heidän osuutensa on raportoitava vahvasti viitekehystä korostaen, muuten tulokset näyttävät kovasti kummallisilta. He vastasivat, että he eivät pääse työnantajansa tukemaan koulutukseen, mutta eivät he sitä odotakaan, sillä he tulevat suoraan yliopistoista, Jokinen selventää.
Tutkimusta valmisteleva työryhmä kokoontuu lähipäivinä ruotimaan palautteet ja viimeistelemään raporttia. Sen oli määrä valmistua alun perin kesäkuussa, sitten syyskuussa.
- Nyt näyttää siltä, että raportti tulee loka-marraskuussa, Jokinen arvioi.
Vapaan sivistystyön oppilaitosten palauteseminaarit pidettiin Oulussa 20. elokuuta ja Helsingissä 21. elokuuta.
Kuva: morguefile
Alan osaamiskartoitusta viimeistellään
Julkaistu: 25.8.2009 klo 7:00