JYVÄSKYLÄ. Koulutuksen arviointineuvosto käynnistää syksyllä taiteen perusopetuksen arvioinnin. Vapaassa sivistystyössä hankkeelta odotetaan seurantatietoa varsinkin kansalaisopistojen toteuttamasta taidekasvatuksesta.
Arviointihanke on idullaan:
— Raamisuunnitelma on hyväksytty neuvostossa ja arviointiryhmää rekrytoidaan juuri. Se täsmentää suunnitelman arviointisuunnitelmaksi, tarkentaa pääsuunnittelija Esko Korkeakoski Koulutuksen arviointineuvoston sihteeristöstä.
Toimeen päästään, kun syksyllä valmistuva arviointisuunnitelma on käsitelty neuvostossa.
Koulutuksen arviointineuvosto käynnistää syksyllä toisenkin vapaaseen sivistystyöhön kohdistuvan arvioinnin. Sen aiheena on toimialan kehittämisohjelman (KEHO) toimeenpano.
Oikeus taiteen perusopetukseen on hiertänyt etenkin kansalaisopistoissa. Vuonna 2006 kunnalliset opistot järjestivät sitä noin 100 000 tuntia. Kaikkiaan taiteen perusopetusta on annettu 2000-luvulla vuosittain noin 1 750 000 tuntia.
Esko Korkeakoski myöntää, että kiista vapaan sivistystyön oppilaitosten oikeudesta taiteen perusopetukseen on noussut esiin arviointineuvostossa.
— Aineisto on kuitenkin vielä keräämättä ja päätelmille ei ole sikäli perusteita, hän tyytyy toteamaan.
Kansalaisopistojen Liitto (KoL) ja ruotsinkielisten opistojen etujärjestö FAMI puolustavat voimakkaasti opistoja taiteen perusopetuksen tuottajina. Niiden mielestä opetuksesta on päätettävä paikallisten tarpeiden pohjalta kuten opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) ehdotetaan.
Tampereen ympäristökunnissa musiikin opetusta sorvataankin uuteen kuosiin: Nokia, Lempäälä ja Pirkkala siirtävät syksystä lähtien musiikinopetustaan musiikkioppilaitoksilta kansalaisopistoille. Näin haetaan ratkaisua oppilaspaikkapulaan, pitkiin opiskelumatkoihin ja kustannusten nousuun.
Opistojen muodostama vapaaehtoinen opistoverkko, Pirkan opistot, hoitaa suunnittelun, markkinoinnin ja seudullisen opintopaletin. Verkostossa myös rekrytoidaan opettajat ja vaihdetaan opintokokonaisuuksia.
— Pirkan opistoissa annetaan erityisen suuri paino innostavalle ja turvalliselle oppimisympäristölle. Arvostamme osaamista ja opetuksen laatua oppilaiden erityisiä tarpeita kuunnellen, kommentoi musiikin koulutussuunnittelija Jussi Kauranen Sivistykselle toukokuun lopussa.
Kuva: Kuopion kansalaisopisto
Vapaa sivistystyö arvioidaan taas
Musiikin taiteen perusopetus Pirkan opistoille
Julkaistu: 15.6.2010 klo 7:00