KOUVOLA. Kouvolan kansalaisopistossa huomattiin tänä syksynä, että mies innostuu, kun kurssi yhdistää hyödyn ja huvin moottoreiden maailmassa. Ajoneuvoverhoilun kurssi täyttyi oitis, ja osallistujilla piisaa intoa.
Tilastot kertovat, että kolme neljästä kansalaisopisto-opiskelijasta on naisia, vieläpä keskivertoa koulutetumpia ja hyväosaisempia. Mieskatoon on haettu syytä milloin imagosta, milloin tarjonnasta tai pedagogiikasta.
Toisin on Kouvolan kansalaisopistossa. Kun ajoneuvojen verhoiluun erikoistunut Mauri Riihiluoma keksi tarjota opistolle verhoilukurssia, miehet suorastaan rynnivät paikalle. Kurssille mahtui kymmenen, mutta tulijoita olisi ollut tuplasti.
Kurssin suosio ei Riihiluomaa ihmetytä, sen verran hän on seurannut harrastajien intoilua moottoripeliensä kanssa.
- Tuning on kova sana. Nuoret ovat hakeneet verhoomosta materiaaleja, ja aina on jäänyt vähän ilmaan, että kaverit kaipaisivat vähän enemmän neuvoja, hän kertoo.
Ryhmä kokoontuu Riihiluoman työhuoneella Elimäen kaupunginosassa. Paikka ja opettaja ovat opiskelijoille ennestään tuttuja. Kurssilaisten ikähaitari ulottuu parikymppisistä, nelikymppisiin.
- Tavoitin kuulemma juuri sen kohderyhmän, jota on houkuteltu vuosia, Riihiluoma sanoo.
Opiskelijoitaan hän luonnehtii motoristeiksi ja vanhojen autojen harrastajiksi, jollaiseksi itsekin tunnustautuu. Yksi nuori nainenkin ryhmässä on.
Kouvolan kansalaisopiston syysohjelma lupaa, että ajoneuvoverhoilun kurssilla kunnostetaan esimerkiksi mopon tai moottoripyörän satula, ajoneuvon penkit, auton ovi tai verhoillaan ohjauspyörä. Käytännössä se tarkoittaa hikistä aherrusta isojen työpöytien ja paineilmaompelukoneiden ääressä.
- Olemme purkaneet auton istuimista istuinpohjia, korjailleet jousia ja uusineet vaahtomuoveja. Samalla on opiskeltu liimaustekniikoita, kaavoitusta, teollisuusompelukoneiden käyttöä ja haettu verhoiluideoita, opettaja listaa.
Mauri Riihiluoman päiväkirjamerkintä ensimmäiseltä kurssikerralta tiivistää tunnelmat:
"Aika hässäkkä, mutta ei kait paha, jos innostuu siitä, mitä tekee!"
Kansalaisopiston miesopiskelijoita tutkinut Kai Kiviranta on huomannut, että mies
Kuva: Mauri Riihiluoma
Hyöty ja huumori vetoavat mieheen
Julkaistu: 24.9.2009 klo 7:00