Opintokeskukset ovat aktivoituneet taltuttamaan elämän yhä kiihtyvää tahtia omilla koulutuksillaan, mutta työt kasautuvat niiden omallakin väellä. Sivistys kysyi, millaisilla opeilla opintokeskusten henkilöstö selviää kiirepiikeistä.
Opintokeskusten tuki ajanhallintaan on vähintäänkin monipuolista: Työväen Sivistysliiton (TSL) työpajoissa pulssia tasataan mielikuvaharjoituksilla, Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto (TJS) koulii ammattiliittolaisia työn suunnitteluun ja Svenska Studiecentralen (SSC) ohjaa hitauden kulttuuriin opintokerhoissaan. Ajanhallinnan taitoja tarvitsee myös koulutusten suunnittelija ja toteuttaja, opintokeskusten oma työntekijä.
OK-opintokeskuksen koulutussihteeri Terttu Merranmaa on pannut jäsenjärjestöjen kurssiraportointeja kuntoon liki neljännesvuosisadan. Vuonna 2008 opintokeskuksen kautta toteutui yli 5 500 opintojaksoa.
Suuret volyymit tuntuvat työpaineina, vaikka kurssipaperiröykkiöistä on siirrytty sähköiseen tilitykseen.
- Työssä pitää vain olla järjestelmällinen, hosuminen ei auta. Työ tuo jatkuvasti muutoksia ja uutta opittavaa, johon on osattava sopeutua, Merranmaa kuvaa strategiaansa.
Hänen työnantajansa koulutti viime keväänä henkilökuntaansa vähentämään kiirettä ja sen kokemusta. Työruuhkan purkamiseen päivää jatkamalla Merranmaa ei usko, sillä omat rajat on tunnettava.
Kansan Sivistystyön Liiton (KSL) koulutustuottaja Anna Kirstinä hallitsee aikaansa hallitsemalla kalenteriaan ja keskittymällä kulloiseenkin tehtäväänsä:
- Pyrin tekemään asiat ketjuna, enkä päällekkäisinä kasoina. Keskityn yhteen asiaan, ja kun se on kunnossa, siirryn seuraavaan. Se mitä teen, saa kaiken huomion sillä hetkellä, hän kuvaa.
Järjestelmällisekin kertyy silti kiirepiikkejä:
- Tyypillisimmin työpaineet kasautuvat silloin, kun ennalta suunniteltujen tehtävien päälle paukahtaa nopealla aikataululla jokin aikaa vievä ja iso uusi tehtävä tai vastaavasti useita pieniä, hän kuvaa.
Kiireen kesytysoppaisiin tai kursseihin Kirstinä ei ole perehtynyt.
- Eikä syynä ole ajanpuute. Olen vain opiskellut elämässä näitä asioita muilla tavoin, kuten joogaamalla. Välillä oppia on tullut myös kantapään kautta, hän kertoo.
Hämäläisopisto tekee laatua hitaudesta
Julkaistu: 14.9.2009 klo 7:00