Kallellaan kuin Pisan torni. Saksalaistutkija Michael Sommer pelkää uuden ohjelmakauden vievän Grundtvig-ohjelmalta viimeisetkin omat resurssit.
Euroopan unionin Elinikäisen oppimisen ohjelman (LLP) uusi ohjelmakausi uhkaa viedä viimeisetkin eurot aikuiskouluttajien Grundtvig-ohjelmalta, arvioi Infonet-uutispalvelua koordinoiva Michael Sommer. Suomessa asiaan suhtaudutaan maltillisemmin.
— Euroopan tulevaisuus on osaamistaan jakavissa ja kerryttävissä verkostoissa, Michael Sommer uskoo.
Sellaista hän koordinoi itsekin. Grundtvig-rahoituksella pyörivä Infonet-uutispalvelu tuottaa parinkymmenen maan ja 25 kirjeenvaihtajan voimin aikuiskoulutuksen verkkolehteä.
Euroopan komissio julkistaa syksyllä esityksensä uudesta LLP-konseptista. Ohjelmakausi vaihtuu vuonna 2014.
Sommer pelkää, että Grundtvig-ohjelma sulautetaan ammatillisen aikuiskoulutuksen Leonardo de Vinci -ohjelmaan. Vielä pahempi olisi, että nuorison liikkuvuutta edistämään perustettava Youth on the Move veisi aikuiskoulutuksen resurssit.
Grundtvig-ohjelma täyttää kymmenen vuotta. Sen vuosibudjetti on nelisen prosenttia koko elinikäisen oppimisen ohjelmasta.
— Sillä on hankala kattaa monenvälisten hankkeiden henkilöstömenoja, joten niiden onnistuminen on pitkälti kiinni osallistujien sitoutumisesta. Arvokkaita ja innovatiivisia ideoita syntyy, mutta kehittäminen jää sivuun, Michael Sommer moittii.
Asian vahvistaa hänen tekemänsä, Maltalta Suomeen ulottuva gallupkierros aikuiskoulutusväelle.
Suomen Grundtvig-toimintoja koordinoi Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. Sen vastaava asiantuntija Eija Wilén pitää Sommerin päätelmiä hätiköityinä.
— Vasta, kun komissio on esityksensä julkistanut, saadaan faktaa aikuiskoulutuksen paikasta LLP-ohjelmassa.
Siitä Wilén ja kollegat ympäri Eurooppaa ovat yksimielisiä, että Grundtvigin rahoitus on riittämätön. Sen sijaan Sommerin huoli Infonetin kaltaisten monenvälisten hankkeiden sinnittelystä pienellä budjetilla hämmästyttää.
— Monenväliset hankkeet saavat noin 300 000 euroa kahdelle vuodelle, joten ihan pienestä summasta ei voida puhua. Kansallisesti hallinnoidut Grundtvig-ohjelman toiminnot saavat paljon pienempiä avustuksia, Wilén toteaa.
Kuva: Finnair
Julkaistu: 30.8.2010 klo 12:00