Perehdytys saatetaan rinnastaa mentorointiin. Tutkija Hannu U. Ketolasta se on vasta mentoroinnin ensimmäinen initiaatiovaihe.
JYVÄSKYLÄ. Oppilaitoksen menestys riippuu siitä, miten se perehdyttää jäsenensä — tuntiopettajia myöten. Fiksu organisaatio myös ottaa todesta tulokkaan havainnot organisaatiosta.
— Asiantuntijaorganisaatiossa uuden jäsenen suurena riskinä on liiallinenkin sopeutuminen, oppiminen talon tavoille. Se estää tulokkaan mukanaan tuomien kehitysideoiden hyödyntämisen ja toisella tavalla tekemisen, sanoo yrittäjyyden alalta väitellyt kauppatieteen maisteri Hannu U. Ketola.
Ja mitä nopeammin tulokas solahtaa organisaation kaavoihin, sitä vähemmän organisaatio saa eväitä toimintansa kehittämiseen.
Ketola teki tutkimuksensa tietotekniikan alalta. Tuloksia voi tutkijan mukaan soveltaa muihinkin asiantuntijaorganisaatioihin, sillä perehdyttämisen ongelmat eivät
Väitöskirja kulki aluksi nimellä "Katso verkosta tai intrasta".
— Työnimi kuvaa asennetta perehdyttämiseen. Esitellessäni tutkimusta yliopistolla minulle sanottiin, että eihän "meilläkään ketään viran tai työsuhteen alussa sen enempää perehdytetä".
Erityisen kriittistä on laistaa perehdytyksestä silloin, kun organisaatioon rekrytoidaan jo työelämässä ansioitunut osaaja. On näet harha, että huippuasiantuntija luonnostaan hallitsee uuden organisaation toiminnan.
— Jos perehdyttäminen ohitetaan, vahinko voi olla mittava sekä tulijan sisäänpääsylle että vastaanottavalle organisaatiolle, sanoo Ketola, joka toimii henkilöstöasioiden johtajana teknologia-alan konsernissa.
Toinen erityisryhmä ovat vuokratyöntekijät ja yhteistyökumppanit. Heihin tutkija rinnastaa vapaan sivistystyön tuntiopettajat.
Lakikin velvoittaa perehdyttämiseen, mutta sen henki keskittyy työturvallisuuteen.
— Asiantuntijoiden perehdyttämisessä pitäisi keskittyä verkostoon, tulokkaan osaamisen hyödyntämiseen ja kontekstin tuntemaan oppimiseen, Ketola korostaa.
Kauppatieteen maisterin Hannu U. Ketolan yrittäjyyden väitöskirja Tulokkaasta tuottavaksi asiantuntijaksi tarkistettiin Jyväskylän yliopistossa perjantaina 3. syyskuuta.
Kuva: nehru sulejmanovski / Scandinavian StockPhoto
Julkaistu: 6.9.2010 klo 12:00