KOKKOLA. Opetuskokemus on aikuisena opettajaksi kouluttautuvalle vahva pohja. Aiemmin opittu on tärkeä tunnistaa ja tunnustaa opettajankoulutuksessa, arvioi väitöskirjan aiheesta laatinut yliopistonopettaja Marjaana Leivo.
Opettajankoulutuksen hakeutuva aikuisopiskelija on motivoitunut realisti.
— Myönteinen palaute työstä vahvistaa päätöstä kouluttautua opettajaksi. Työkokemus auttaa arvioimaan omia voimavaroja, motivaatiota ja pärjäämistä työssä, kasvatustieteen lisensiaatti Marjaana Leivo toteaa.
Hän selvitti väitöstutkimuksessaan, miten opettajana toiminut aikuisopiskelija rakentaa ammatti-identiteettiään ja asiantuntijuuttaan työn ja opettajankoulutuksen vuorovaikutuksessa. Työ tarkistetaan tänään perjantaina Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa, missä Leivo myös opettaa.
— Aikuisopiskelijan asiantuntijuus ja identiteetti kiinnittyvät hänen omiin persoonallisiin ominaisuuksiinsa — eivät ammatilliseen tietoon.
Opettaja työskentelee yhdessä, ja yksin. Se vaikuttaa hiljaisen tiedon siirtymiseen. Opettajankoulutuksessa hiljaista tietoa voidaan käsitteellistää.
Aiemmin opitun tunnistaminen ja hyödyntäminen lisäävät opiskelun mielekkyyttä. Niiden sivuuttaminen taas tuo mukanaan ongelmia. Parhaimmillaan työkokemus tukee koulutuksessa käsiteltävän uuden tiedon ymmärtämistä.
— Yhteistoiminnalliset, kokemukselliset ja toiminnalliset työtavat tukevat aikuisten oppimista. Opinnot tarjoavat opettajan työhön runsaasti työssä hyödynnettävää ainesta, Marjaana Leivo sanoo.
Kuva: Jyväskylän yliopisto
Kasvatustieteen lisensiaatin Marjaana Leivon kasvatustieteen väitöskirjan Aikuisena opettajaksi tarkistetaan tänään Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.
Julkaistu: 3.9.2010 klo 12:00