HELSINKI. Eduskunta on saanut esityksen vapaan sivistystyön lain muuttamisesta. Loppuvaihe ei tuonut muutoksia lakiesitykseen, joka käynnistää toimialan kehittämisohjelman (KEHO) toimeenpanon.
Perjantaina 2. lokakuuta annetussa lakiesityksessä täsmennetään ja ajanmukaistetaan vapaan sivistystyön tavoitteita ja oppilaitosmuotojen tehtäviä. Samalla uudistetaan oppilaitosten ylläpitämislupia koskevia säännöksiä. Lakiin tulee oppilaitosten yhteistyövelvoite.
Valtionavustusta koskeva säännöstö muuttuu siten, että oppilaitoksille voidaan myöntää kokonaisrahoituksen osana erillisiä laatu- ja kehittämisavustuksia. Ne voivat myös saada avustuksia rakenteelliseen kehittämiseen. Nykyiseen tapaan opistoilla on mahdollisuus saada lisäksi opintoseteliavustuksia ja ylimääräisiä avustuksia käyttökustannuksiin.
Lakiesitys nojautuu maaliskuussa valmistuneen KEHO-raportin ehdotuksiin. Sen kaksi ensimmäistä, vapaan sivistystyön tarkoitusta ja tavoitteita sekä oppilaitosten tehtäviä koskevaa pykälää ovat täysin raportin mukaisia.
Lakiesityksen perustelujen mukaan tarkoituspykälä sai lausunnoissa laajan kannatuksen. Sen sijaan oppilaitosten tehtävien ja tunnuspiirteiden määrittelystä ministeriö sai paljon kannanottoja.
Ministeriöllä oli käytössään kattava aineisto kentän lakiuudistusta koskevista mielipiteistä. Se sai keväällä KEHO-raportista kaikkiaan 32 lausuntoa. Lisäksi se järjesti syksyllä lakiluonnoksesta kuulemistilaisuuden ja sai siitä keskeisten järjestöjen lausunnot.
Kriittisimmin oppilaitosmäärittelyyn on suhtautunut Suomen Kansanopistoyhdistys. Se esitti opistojen internaattimääritelmään väljennystä ja korosti, että lain säännöksen tulee mahdollistaa koulutuksen järjestäminen muutoinkin kuin sisäoppilaitosmuodossa. Ehdotusta ei ole otettu lakiesityksessä huomioon.
KEHO-raporttia koskeneessa keskustelussa on suhtauduttu epäröiden oppilaitosten yhteistyövelvoitteeseen. Kansalaisopistojen liitto (KoL) kiinnitti omassa lausunnossaan huomiota siihen, että esityksen perusteella ei tiedetä, miten velvoite toteutetaan käytännössä. Opintokeskukset korostivat, että velvoite ei saa olla liian ehdoton.
Yhteistyövelvoitetta koskeva kohta on lakiesityksessä samassa muodossa kuin KEHO-raportissa,
Kesäyliopistot suhtautuivat kielteisesti ylläpitämislupamenettelyn uudistamiseen. Lakiesityksen perustelujen mukaan muutoksella tähdätään siihen, että luvan merkitys toimintaa ohjaavana asiakirjana korostuu. Kesäyliopistojen yhdistyksen mukaan nykyinen lupamenettely on toimiva. Samalle kannalle asettui myös Suomen Kuntaliitto.
Ylläpitämislupia koskevassa kohdassa näitä kantoja ei ole otettu huomioon.
Kuva: morgueFile
Hallituksen esitys Eduskunnalle vapaan sivistystyön laista
Oppilaitoksille tulee yhteistyövelvoite
Vapaan sivistystyön lakiesitys lokakuun alussa
Kansalaisopistoilta selvä tuki lakihankkeelle
Opintokeskukset tukevat lakiuudistusta
Lakiluonnos ei tyydytä kesäyliopistoja
Kansanopistot: Väljyyttä internaattimääritelmään
Tarkoituspykälän uudet elementit paikallaan
Julkaistu: 5.10.2009 klo 12:00