Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Velkakriisi mullistaa Kreikan aikuiskoulutuksen

Vapaa tutkija Dionisis Georgopoulos sanoo, että Kreikan alhaiset osallistumisluvut aikuiskoulutukseen selittyvät osaksi sillä, että perhevelvoitteet katkaisevat naisten opintien.

Vapaa tutkija Dionisis Georgopoulos sanoo, että Kreikan alhaiset osallistumisluvut aikuiskoulutukseen selittyvät osaksi sillä, että perhevelvoitteet katkaisevat naisten opintien.

ATEENA, Kreikka. Kreikan velkakriisin hoitokuuri muokkaa maan aikuiskoulutusta. Koulutusbudjettia leikkaava hallitus siirtää koulutusvastuuta yksityiselle sektorille.

Maailmanlaajuisesta talouskriisistä on tuskin kukaan selvinnyt kuivin jaloin, mutta Euroopan sairain mies lienee kuitenkin Kreikka. Holtiton valtiontalouden hallinta ja velkakierre ovat ajaneet Kreikan erityiseen ahdinkoon, ja maa onkin parhaillaan Euroopan unionin sanelemalla taloudellisella hevoskuurilla.

Kriisi merkitsee muutoksia myös maan aikuiskoulutukselle. Talouden tervehdyttämiseen tarvittavat koulutusreformit sanellaan Brysselistä.

Vapaa sivistystyö kaventuu entisestään

— Maamme koulutus on nyt käytännössä EU:n käsissä. Aikuiskoulutukselle tämä tarkoittaa kolmea asiaa: julkinen rahoitus heikkenee, työelämäpainotus lisääntyy, ja aikuiskoulutus siirtyy enemmän yksityisten tahojen harteille, selittää koulutuspolitiikan vapaa tutkija ja luokanopettaja Dionisis Georgopoulos.

Budjettileikkaukset johtavat muodollisen aikuiskoulutuksen piirissä opettajien irtisanomisiin ja luokkakokojen sekä lukukausimaksujen kasvuun. Georgopouloksen mielestä tämä vie väistämättä koulutuksen laadun heikkenemiseen. Kreikan jo valmiiksi vaatimaton vapaan sivistystyön kenttä marginalisoituu entisestään koulutuspolitiikan kuulostellessa talouselämän vaatimuksia.   

Yksityiset toimijat nousevat

Koulutuspenniä venyttävä Kreikan hallitus haluaa lisätä yksityistä aikuiskoulutuksen tarjontaa. Se kannustaa yrityksiä investoimaan henkilöstökoulutukseen ja on hiljattain sallinut ensimmäistä kertaa yksityisten korkeakoulujen perustamisen.

Dionisis Georgopoulos ennustaa hallituksen yksityistämistoimien lisäävän aikuiskoulutustarjontaa, tosin koulutussisältöjen laadun kustannuksella.

— On kysyttävä, haluammeko tulevaisuudessa pelkkien markkinavoimien määräävän koulutuksen sisällöt? Vastaisin kielteisesti. Tilanne on melko lohduton: koulutustarjonnan kasvattaminen ei hoida massatyöttömyyden ja pätkätyökulttuurin aiheuttamia sosiaalisia ongelmia, Georgopoulos jyrähtää.

Kuva: morgueFile

Julkaistu: 8.9.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »