Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Verkot tuovat kesäopiskelijat Aurinkorannikolle

Kokki Ana Reme pyöräyttää maistuvan tortillan, espanjalaisen perunamunakkaan.

Kokki Ana Reme pyöräyttää maistuvan tortillan, espanjalaisen perunamunakkaan.

FUENGIROLA. Kun Aurinkorannikon Sofia-opiston opiskelijat lähtevät kesälomalle kotimaahan, tilalle tulee väkeä pohjoisesta. Suomalaisopiston luomat verkostot tuovat aikuisia oppimaan esimerkiksi kesäyliopistojen kautta.

Ulkosuomalaisille suunnattu Sofia-hanke loppui vuoden vaihteessa, mutta sen toiminta jatkuu kannatusyhdistyksen ylläpitämänä. Sofia-opisto saa rahoitusta Suomen opetusministeriön ulkosuomalaisten avustuksista. Neljäsosa budjetista rahoitetaan kurssimaksuin.

Hankekoordinaattori Minna Kantola jatkaa opiston toiminnanjohtajana. Viime vuonna pari tuhatta opetustuntia järjestäneen keskuksen toiminta on vakiintunut:

- Laajennamme syksyllä uusille paikkakunnille Calahondaan, Torremolinokseen ja Benalmádenaan, Kantola iloitsee.

Verkot kotimaassa

Sofia-opiston valtti on verkostoituminen. Kesällä kielen ja kulttuurin oppijoita tuovat Jyväskylän ja Pohjois-Karjalan kesäyliopistot. Etelä-Karjalan kansalaisopiston kanssa järjestetään verkko-opetusta. Yhden naisen toimiston avuksi tulee useiden oppilaitosten työssäoppijoita.

- Liikunnan opiskelijat saattavat vetää kurssejakin, mutta yleensä käytämme paikallisia asiantuntijoita, sekä suomalaisia että espanjalaisia, Kantola kuvaa.

Suomalainen ilmiö

Kantolan mukaan kansalaisopisto on Espanjassa asuville suomalaisille käsitteenä tuttu, mutta monella ei ole ennen ollut aikaa osallistua. Vastaavaa oppimiskeskusta ei muilla kansallisuuksilla ole, ei edes pohjoismaalaisilla.

- Briteillä on kolmannen iän yliopiston toimintaa, ja pohjoismaisilla yhdistyksillä espanjan ja golfin kursseja ja kulttuuriohjelmaa, Kantola tietää.

Opetusministeriön Kirsi Lindroosin Sivistyksessä esittämä idea kansalaisvälisestä kansalaisopistosta kuulostaa Espanjassa asuvalta hyvältä.

- Sehän voisi olla ehdokkaana slogankilpailussamme, joka on juuri julistettu, toiminnanjohtaja keksii.

Kuva: Heikki Laukkonen

Lisää aiheesta:

Sofia-opiston verkkosivut

Espanjalainen perunamunakas suomalaiseen tapaan

Julkaistu: 16.4.2009 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook

Keskustele aiheesta »