Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Viisikymppinen ei vapaalla opiskele

Viisikymppisellä suomalaisnaisella kansalaisopisto kurssi häviää puutarhanhoidolle.

Viisikymppisellä suomalaisnaisella kansalaisopisto kurssi häviää puutarhanhoidolle.

JYVÄSKYLÄ. Elinikäisen oppimisen ilosanomassa riittää vielä julistamista, osoittaa tuore  seurantatutkimus keski-ikäisistä. Kansalaisopiston kurssi on viisikymppisten harrastuslistan hännillä, karaoken ja bingon seurassa.

Tutkintojen suorittaminen ei riitä, vaan jokaisen on pidettävä huoli jatkuvasta itsensä kehittämisestä, kuuluu viesti koulutuspolitiikasta. Keski-ikäiset se on tavoittanut heikosti.

Viisikymppisistä 46 prosenttia osallistui vuonna 2009 aikuiskoulutukseen. Se on vähemmän kuin kaikkien suomalaisten työikäisten 53 prosentin osallistumisaste. Asia käy ilmi Jyväskylän yliopistossa tehdystä Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksesta.

Yleisintä on työpaikkakoulutus

Professori Lea Pulkkinen on seurannut ryhmää vuodesta 1968 lähtien, jolloin seurattavat olivat kahdeksanvuotiaita. Vuonna 2009 he olivat viisikymppisiä, eivätkä kovin innokkaita opintoihin: naisista 57 prosenttia ja miehistä 35 prosenttia sanoi osallistuneensa aikuiskoulutukseen. Siitä valtaosa oli työpaikkakoulutusta.

Kansalaisopistossa opiskeli kymmenisen prosenttia naisista ja puolitoista prosenttia miehistä, mutta avoimessa yliopistossa tai tutkintoa varten vain kuutisen prosenttia.

Tutkijat Lea Pulkkinen ja Juho Polet pitävät tulosta ristiriitaisena elinikäisen oppimisen periaatteelle.

— Työelämän vaatimukset muuttuvat nopeasti. Myos moniin yhteiskunnallisiin muutoksiin sopeutumista on katsottu voitavan edistää oppimisella, he toteavat.

Kurssi vaihtuu suosikkisarjaan

Viisikymppinen harrastaa aktiivisesti. Tutkijoiden laatimalla 57 harrastuksen listalla kansalaisopiston kurssi on kuitenkin vasta sijalla 46. Sen taakse jäävät muun muassa keräily, karaoke ja golf — ja hännänhuippu bingo.

Osaamisen kehittämistä vaativaa luovaa toimintaa, kuten kirjoittamista, kuvataiteita, soittamista tai näyttelemistä, harrastaa naisista 14 prosenttia ja miehistä 11 prosenttia.

Vapaalle sivistystyölle tuttua on naisten aktiivisuus ja miesten passiivisuus. Yllättävää sen sijaan on osallistumisen vähäisyys kokonaisuudessaan — onhan vapaalla sivistystyöllä on vuosittain miljoona asiakasta, joista tyypillisin on keski-ikäinen nainen.

Mieluiten keski-ikäinen käyttää vapaa-aikaansa median seuraamiseen. Nainen kävelee, kuuntelee musiikkia ja hoitaa pihaa.  Mies lottoaa, penkkiurheilee tai hiihtää.

Tutkimus kumoaa stereotypian keski-iästä kriisivaiheena: kolme neljästä seuratusta on vähintään "hyvin tyytyväinen" elämäänsä ja yhdeksän kymmenestä kokee elämänsä tarkoitukselliseksi.

Lapsesta aikuiseksi -tutkimus julkistettiin Jyväskylän yliopistossa keskiviikkona 18. elokuuta. Seurantaan osallistui 144 miestä ja 127 naista. He edustivat hyvin Suomessa vuonna 1959 syntynyttä ikäluokkaa koulutuksen, perheellistymisen ja työtilanteen puolesta.

Kuva: Alexander Raths / Scandinavian PhotoStock

Lisää aiheesta:

Keski-ikäisen suosikkiharrastukset

Lea Pulkkinen ja Katja Kokko (toim.): Keski-ikä elämänvaiheena. Jyväskylän yliopiston psykologian laitos 2010.

Julkaistu: 20.8.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »


Lukijoiden kommentteja

Anneli Kajanto kirjoitti 20.08.2010:

Olen aika yllättynyt tuosta Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Viisikymppisen elämäntilanne nimittäin suorastaan viekottelee harrastuksenomaisen ja vakavammankin opiskelun pariin sekä kokeilemaan jotain aivan uutta. Lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois. Moni on ajautunut avioeroon ja elämässä on uuden tai opiskelun kokoinen kolo. Kunnosta pidetään huolta, usein juuri kansalaisopiston liikuntapiirissä.

Moni myös kokee tärkeäksi päivittää osaamistaan, koska työelämästä on jäljellä vielä moninaisia vuosia. Mutta ehkä juuri siinä muu opiskelukanava on tehokkaampi ja harrastaminen on harrastamista.

Vaihtoehtoja on tietenkin harrastamiselle paljon, muutakin kuin kansalaisopisto. Mutta sittenkin!

Tarja Huttunen kirjoitti 23.08.2010:

Kansalaisopistojen ja vastaavien tahojen kannattaa katsoa peiliin tämän uutisen luettuaan. Onko tarjonta sellaista, mitä keski-ikäinen tarvitsee? Ja mitä me oikeastaan tarvitaan?

Ei lannistuta, vaan pyritään kaikin keinoin aktivoimaan elinikäiseen oppimiseen, muuten tämä maailma jämähtää paikoilleen.