Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

VSY: Aikuiskoulutuksesta on pidettävä huoli

Aikuisten mahdollisuudet oppimiseen on turvattava, vaatii VSY kannanotossaan.

Aikuisten mahdollisuudet oppimiseen on turvattava, vaatii VSY kannanotossaan.

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY) haluaa vahvistaa aikuiskoulutuksen asemaa hallinnossa ja kehittämistyössä. Järjestö on jättänyt asiasta kannanoton hallituksen sivistyspoliittiselle ministeriryhmälle.

Järjestö on huolissaan sekä vapaan sivistystyöstä että yleis- ja ammattisivistävästä aikuiskoulutuksesta.

Opetushallituksen uudistunut organisaatio ei tyydytä vapaan sivistystyön edunvalvojia. Vuoden alusta lähtien virastossa ei ole enää ollut aikuiskoulutuksen kehittämisestä vastaavaa yksikköä.

VSY toteaa, että aikuiskoulutus on liudentunut osaksi ammatillista ja yleissivistävää koulutusta. Näin se siirretään pois kehittämisen ytimestä.

Aikuiskoulutusneuvosto tarvitaan

VSY kantaa huolta aikuiskoulutusneuvoston jatkosta. Nykyisen neuvoston toimikausi päättyy maaliskuussa, ja jatko on epävarma. VSY haluaa, että neuvosto asetetaan uudelleen.

Aikuiskoulutusneuvostossa on edustus erilaisista aikuisoppilaitoksista, yliopistoista, työelämän järjestöistä ja puolueista. Yhteinen keskustelufoorumi on edistänyt poikkihallinnollista vuorovaikutusta ja yhteistyötä, VSY arvioi.

Mallimaan maine horjuu

VSY muistuttaa ministereitä yleissivistävän ja aktiivista kansalaisuutta tukevan koulutuksen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Kehittämistä ei tule keskittää vain korkeakouluihin ja työelämän tarpeisiin.

Järjestö vetoaa Suomen kansainväliseen maineeseen koulutuksessa. Sekä Euroopan unionissa että Unescossa on hyödynnetty Suomen ja muiden pohjoismaiden aikuiskoulutuksen osaamista.

Suomea on pidetty mallimaana, jolla on monipuolinen koulutustarjonta ja korkea osallistumisaste. Tuoreimmat ratkaisut kuitenkin horjuttavat mainetta, VSY toteaa.

Kuva: Anne Nisula

Julkaistu: 18.2.2009 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook

Keskustele aiheesta »